Hävettää, että en ole tarttunut kirjaan aikaisemmin. Tänään kuitenkin luin sen kampaajalla yhdeltä istumalta läpi. Kampaaja ehdotti välillä jaloittelutaukoa, mutta en malttanut päästää kirjaa käsistäni, vaan istuin nokka kiinni tekstissä.

Tykkäsin kirjasta kovasti. Moni arkipäivän mutu-havaintoni sai Laurin tekstistä vahvistuksen, ja opus tarjosi myös paljon uusia oivalluksia ja vinkkejä.

Pidin siitä, että kirjan sivuille oli ripoteltu runsaasti testejä, tarinoita, tutkimustuloksia ja tiivistelmiä. Kirja ei ole kuitenkaan parhaimmillaan, jos sitä selailee sieltä täältä, vaan suosittelen sen lukemista kannesta kanteen.

Teoksen parhaat puolet

1. Kirjassa on selkeä, sutjakka teksti ja persoonallinen, puhutteleva tyyli. Ilo lukea!
2. Kirja on maalikollekin ymmärrettävä. Lauri osaa viitata tieteellisiin tutkimuksiin niin, että lukijan ei tarvitse tuntea etukäteen filosofian ja psykologian perusteita.
3. Kirja tarjoaa konkreettisia vinkkejä omaan toimintaan. Taatusti hintansa väärti sijoitus. (Tsekkasin hinnan verkkokirjakaupoista: yllättävän halpa kirja ollakseen näin laadukas.)
4. Pidin selkeästä rakenteesta ja hieman idealistisesta lopusta. Kirjasta jää voimaantunut olo: ajattelu on hallittavissa ja kiire kukistettavissa.

Kehityskohteet

1. Laurin kirjoitustyyli on sujuvaa, joskin harvakseltaan olisin kaivannut kustannustoimittajalta napakampaa kättä. Näitä paikkoja oli kuitenkin vain pari.
2. Osa asioista oli tuttuja Laurin Ajattelun ammattilainen -blogista. Niinpä joku lukija saattaa pettyä, jos olettaa kirjassa kaiken olevan uutta. Luen itsekin jatkuvasti Laurin blogia, mutta kirjasta tuli silti runsaasti lisää mehukasta tietoa.
3. Paheksun nykyään kovakantisia kirjoja. Mur. Pehmeät kannet olisivat luontoystävällisemmät, ja kevyttä kirjaa on mukavampi kuljettaa mukana.

Lopputulema: lukukokemus on vahvasti plussan puolella. Suosittelen hankkimaan kirjan, jos haluat kehittää ja tehostaa ajatteluasi.

PS. Lauri on lavalla Retoriikan kesäkoulussa. Jos kirja ei riitä, tule mukaan tapahtumaan.

On varmaan taas käytetty huippukirjoittajia.

Täten virallisesti julistan ja välillisesti mainostan uuden sivustoni avatuksi.

Joku tolkku -kirjoituskoulutus on tarkoitettu asiantuntijoille, jotka eivät tunnista sujuvaa tekstiä, vaikka se läimisi nahkarukkasella naamaan. Joku tolkku kestää puoli päivää, ja se perustuu osallistujien omiin tekstinäytteisiin.

Joku tolkku -yritysvalmennuksen serkkukin on syntynyt: se on nimeltään Tolkku blogiin -yksilövalmennus. Siinä pistetään puolessa päivässä bloggaaja kuriin ja järjestykseen.

Molemmat koulutukset ovat selkeitä tuotteistettuja paketteja, jotka on helpo ostaa. Lisäksi niissä on roima takuu:

Jos valmennus on osallistujien mielestä tylsä tai hyödytön, siitä ei tarvitse maksaa mitään.

Blogimarkkinointi-kirjamme sai tänään Kultasulka-palkinnon. Kultasulkahan on Markkinointiviestinnän toimistojen liiton kilpailu, joka on järjestetty vuodesta 1978.

Taannoin 1990-luvun lopulla - siis lukiossa ja opintojen alussa - muistan miettineeni mainosalalle lähtemistä. Olin nähnyt jossain lehtiartikkelissa Kultasulka-julkistuksen ja kuvan kunniakirjasta. Tuolloin Kultasulka-nimi jäi mieleeni. Olisipa hienoa jos tuon joskus voittaisi!

Nyt on yksi nuoruuden haave saavutettu. Tuntuu aika mahtavalta ja epäuskoiseltakin.

Tuomaristo totesi opuksestamme seuraavaa:

Katleena Kortesuon ja Jarkko Kurvisen Blogimarkkinointi on tuomariston mielestä taitavasti kirjoitettu ja toimitettu. Se on selkeä ja tiivis teos, jolla on erinomainen uutuusarvo. Blogimarkkinoinnissa on uskallettu rohkeasti irrottautua kirjamaisesta pönötyksestä. Kevytkantisena teoksena sitä on helppo kantaa mukanaan. Totesipa joku tuomaristosta, että teos on formaatiltaan ihana.

Teos tuo konkreettisesti esille, miten blogimarkkinoinnilla voidaan saavuttaa maineen lisäksi mammonaa. Tuomariston mielestä kirja tavoittaa laajan kohderyhmän aiheen parissa aloittelevista aina kokeneempiin bloggaajiin asti.

Uutista on hehkutettu monessa paikassa, ja minä olen tietenkin kantanut korteni kekoon Twitterin ja Facebookin puolella.

Marmai välitti tiedotteen julkisuuteen tänään iltapäivällä.

Retoriikan kesäkoulu muistuttaa, että Blogimarkkinointi-kirjan saa käteensä jokainen osallistuja.

Ou jea, wohoo, jippii!

Kuusi kuolemansyntiä
välttää, jos vain viitsii.

Peukutus on vihonviimeistä viestintää. Sitä mieltä olen ollut edellisen kirjoitukseni jälkeen.

Kerroin esimerkkejä kehityskelpoisista Facebook-sivuista, joita itse seuraan. Ikinä ennen ei ole niin moni peukuttanut. Nyt minua vaivaa vallan tavattomasti, mille asialle nuo suosionosoitukset oli tarkoitettu.

Viimeksi myös uhkailin, että kerron, millä sivuilla ei näytä olevan lainkaan tulevaisuutta. Niin armoton en sentään ole. Aina on toivoa, mutta paljon työtä tarvitaan, jotta tilanne korjaantuu.

Esitän lempeästi Facebook-sivun kuusi kuolemansyntiä. Jos te lukijat haluatte havainnollistaa, voitte peukutuksen sijaan heittää muutaman hyvän esimerkin huonoista sivuista.

Syntilistaa kerrakseen

Facebook-sivun kuolemansynnit ovat nämä:

1. Ylläpitäjillä ei ole aavistustakaan, miksi sivu on olemassa.
2. Sisältö on niin tylsää, ettei kukaan viitsi reagoida.
3. Sivu päivittyy liian verkkaisesti tai täysin satunnaisesti.
4. Päivitykset on kirjoitettu huonosti.
5. Ylläpito ei vastaa kommentoijille - ei siis keskustele.

Lista saattaa tuntua raskaalta. Harvan sivun sentään on onnistunut kerätä riesakseen kaikkia kuutta kohtaa.

Miksi, kenelle, mitä?

Ensimmäinen kuolemansynti vaivaa monia perinteisiäkin verkkopalveluja. Eivät ne silti ole kuolleet pois - pystyyn kyllä.

En ota kantaa siihen, kenen vika on, kun ylläpitäjillä ei ole aavistustakaan, miksi Facebook-sivu on olemassa. Varmaan aina löytyy joku isompi viskaali, jota osoitella sormella.

Ylläpitäjillä olisi - niin uskon - joka tapauksessa mahdollisuus viritellä keskustelu peruskysymyksistä:

• Miksi sivu on olemassa?
• Kenelle se on tarkoitettu?
• Mitä on tarkoitus kertoa tai mistä keskustella?

Esimerkkejä olisi Facebook tulvillaan, mutta valitse sinä, lukija hyvä!

Miksi Facebookissa?

Toinen kuolemansynti liittyy tiiviisti ensimmäiseen, mutta on ehkä piirun verran pienempi. Villitys on ollut niin valtava, että ihmekö tuo, jos on vienyt asiansa ajattelemattomasti mediaan, missä ei mitään tee.

Kohderyhmä voi olla tarkka ja sanoma kirkas. Myös miksi-kysymykseen saattaa olla hyvä vastaus; viestintätarvetta siis on.

Vika on yleensä siinä, ettei oma kohderyhmä liiku Facebookissa - tai ei ainakaan käy pyydykseen. Sitten ihmetellään, missä vika, kun tykkääjien määrä ei kasva.

Riittääkö kerrottavaa?

Jotkut viisaat tietävät kertoa, miten usein tai harvoin jokaisen Facebook-sivun tulee päivittyä. Taas kerran varoittelen uskomasta ainoisiin oikeisiin totuuksiin.

Hyvin harvat Facebook-sivut ovat tainneet kompastua liian tiheään päivitykseen. Liian verkkainen tahti on paljon yleisempi vika.

Olennaista on valita sopiva päivitysrytmi. Se vaatii, että ymmärtää, mikä merkitys sivun teemalla on kohderyhmän elämässä. Jos ei päivityksille löydy aihetta viikkoihin, miten ihmeessä asia voisi olla lukijoillekaan merkityksellinen.

Pakkopäivityksen tunnistaa muuten siitä, että ylläpitäjät eksyvät välillä hätäpäissään valovuosien päähän sivun teemasta.

Eikö ilmaisu kiinnosta?

Ilmaisun laatuun minulla olisi eniten huomauttamista. Eihän sitä ammatistaan irti pääse.

Pienet kirjoitusvirheet annan mielihyvin anteeksi. Synniksi luen sitä vastoin velton ilmaisun. Ikävän usein Facebook-sivusta paistaa, ettei ylläpitäjä viitsi nähdä lukijoiden vuoksi yhtään vaivaa.

Monilla sivuilla jaellaan linkkejä vaivautumatta evästämään niitä sanallakaan. Vielä yleisempää on, että päivityksistä puuttuu näkemys. Lukija joutuu ihmettelemään, miksi päivän mittaan moneen kertaan kalutut uutisaiheet ovat ilman lisämausteita tarjolla myös mitä ihmeellisimmillä Facebook-sivuilla.

Päälle päätteeksi päivityksiin kulkeutuu sellaisemaan kapulakielisten tiedotteiden ingressejä tai makeilevia mainoslässyjä.

Pelottaako keskustella?

Tällainen myöhäinenkin herännäinen on ehtinyt oppia, että sosiaalisessa mediassa keskeistä on vuorovaikutus.

Miksi ihmeessä sitten pidetään viikosta ja kuukaudesta toiseen pystyssä Facebook-sivuja, joilla juuri kukaan muu kuin ylläpitäjä ei sano koskaan mitään? Korkeintaan joku joskus velvollisuudentunnosta antaa ymmärtää tykkäävänsä.

On jopa harvinaista, että ylläpito jatkaa keskustelua kommentoijien kanssa. Vastaukset ovat oikaisun luonteisia: "Kyllähän tosiasia on se, että..."

Facebookista on tullut turhan monelle yritykselle ja yhteisöille vain yksi uusi kanava, jota pitkin valuttaa itsekeskeistä 'uutisvirtaa'. Vuoropuhelun ja palvelun henki on aika harvinaista herkkua.

Kaikkihan tämän tietävät

Arvaan kyllä, että monen mielestä tässä postauksessa ei ole mitään uutta. Kaikki pätee mihin tahansa viestintään.

Aivan, Facebookiahan juuri yritetään istuttaa osaksi yritys- ja yhteisöviestintää. Ei se ole esimerkiksi uskonlahko, johon kuuluva voi huoletta uskoa ihmeisiin.

Jos ei ole koskaan oppinut viestinnän, vaikkapa kirjoittamisen ja keskustelun, alkeita, on aika vaikea menestyä myöskään sosiaalisessa mediassa. Uudet jipot eivät riitä paikkaamaan aukkoja perusosaamisessa.

Pitänee yrittää joskus kertoa, millaisista aineksista uskon laadun ja vaikutuksen sosiaalisessa mediassa syntyvän.

Alkuperäinen artikkeli: CRM-järjestelmän arvo on käyttäjissä Kirjoittanut Pekka Sahlsten / Myynti 2.0 - B2B-myynnin systematiikka, johtaminen ja järjestelmät

Kong show toimii "naurata tai kuole" -periaatteella. Tuomaristona toimii yleisöstä poimitut kolme ihmistä, joille jaetaan kullekin yksi punainen lappu.

Jos saat lapun, tehtävänäsi on nostaa se ylös heti, kun koomikon jutut eivät naurata. Kun kaikkien kolmen tuomarin lappu on ylhäällä, kongi kumahtaa ja koomikko joutuu lähtemään lavalta häntä koipien välissä. Lappuja kierrätetään katsojien välillä, joten tuomaristo vaihtuu koko ajan.

Jos esiintyjä selviytyy lavalla viisi minuuttia, ennen kuin kolme lappua on noussut, hän pääsee seuraavalle kierrokselle. Kierroksia käydään, kunnes jäljellä on enää paras esiintyjä.

Kuten arvata saattaa, minäkin olen narsistis-ekstroverttinä luonteena koettanut onneani lavalla. En todellakaan selvinnyt viittä minuuttia. Ainoa lohtuni on, että en ollut huonoin ja että joku jopa nauroi.

Aina silloin tällöin törmään ihmisiin, jotka väittävät, että stand up -koomikon homma on helppoa. Kuulemma kuka tahansa pystyy naurattamaan humaltunutta yleisöä.

Jos olet sitä mieltä, kannattaa nousta lavalle kong show'ssa. Mieli saattaa muuttua.

Tomaatteja tomaatteja viettää nyt kymmenvuotisjuhliaan, ja minäkin olen istunut katsomossa kaikki nämä vuodet.

Tai ekana vuonna kuskasin talkoolaisena koomikoita. Siihen aikaan esityspaikat olivat ympäri kaupunkia, ja esiintyjiä kuljetettiin minuuttiaikataululla baarista toiseen.

Muistan kun Niko Kivelä hyppäsi kyytiin irkkubaarin edestä ja harmitteli pieleen mennyttä keikkaa. Minä tsemppasin ja vein hänet seuraavaan paikkaan. Ah, intiimi kahdenkeskinen hetkeni julkkiksen kanssa kesti neljä minuuttia.

Minun piti kuskata myös Jaakko Saariluomaa, mutta hän päätti kävellä.

Ehkä hän oli nähnyt minut tai autoni.

Ihminen sortuu joskus uhkarohkeisiin tekoihin. Julkaisin taannoin Koulutusaineistot.fi -palvelussa listan Facebook-sivuista, joita itse seuraan, koska pidän niitä kehityskelpoisina.

Tähän kevääseen saakka  olen torjunut kiusauksen esittää verkkopalveluista 10 tai 12 kärjessä -listoja. Luonteenlujuutta riitti yli 15 vuodeksi. Kohtalainen saavutus vai mitä?

Koulutusaineistot.fi on ekstranet yrityksemme tuottamien valmennusten osallistujille. Tarkoitin siis Facebook-listani niille, jotka ovat kuunnelleet edes tunnin verran perustelujani.

Viis veisaan siitä, että listastani on 'vuotanut' tietoja - oikeita ja vääriä - ties minne. Mutta se mietityttää, miksi jopa kokeineilla vietintäammattilaisilla on niin kova kiinnostus moisiin listauksiin.

Paremmuudesta en tiedä

Facebook-sivun kuten yleensä yritys- tai yhteisöviestinnän hyvyyden tai huonouden ratkaisee mielestäni vaikuttavuus. Sitä on joskus vaikea muttei koskaan mahdoton mitata, jos vain malttaa asettaa tavoitteet.

Listalleni nousi pääosin sellaisia Facebook-sivuja, joiden vaikuttavuudesta en tiedä yhtään mitään. Ja niistä, joista tiedän, en julkisesti kerro - kuin ehkä yhdestä tai korkeintaan kahdesta.

Minulla ei ole kanttia väittää, että listaamani sivut olisivat Suomen parhaita. Kehityskelpoisina niitä pidän.

Kehitys on kokeiluhalua

Kehityskelpoisuus voi näkyä tykkääjämäärän kasvuna. Muitakin mittareita on - tärkeimpänä niistä kyky aktivoida ihmisiä myös kommentoimaan ja keskustelemaan sekä jakamaan päivityksiä eteenpäin.

Annan ison plussan sellaiselle Facebook-viestinnälle, joka testailee uusia ratkaisuja. Valtaosa yritys- ja yhteisösivuista kun näyttää jymahtävän heti yhdelle ja samalle raiteelle.

Kaikkein tärkeintä kehityskelpoisuudelle on, että tekijät tietävät, miksi Facebook-sivu on olemassa. Silloin on maali, johon tähdätä.

Konsulttikin saa tykätä

Konsultin ja kouluttajan on vaarallista esittää omia suosikkilistoja. Ne tulkitaan helposti niin, ettei mukaan poimituissa sivuissa ole mitään korjattavaa. Tosiasiassa parannettavaa on aina.

Myös konsultilla on onneksi oikeus kiinnostua ja tykätä toisista sivuista enemmän kuin toisista.

Seuraan sosiaalisessa mediassa pääasiassa palveluorganisaatioiden toimintaa. Minua kiinnostavat siellä enemmän ei-kaupalliset kuin kaupalliset organisaatiot. Tämä tietysti vaikuttaa listaani - rajaa sitä aika rankasti.

Kehityskelpoisia sivuja

Seuraavat 12 Facebook-sivua eivät varmasti ole kaikkien mielestä hyviä ollenkaan. Minusta niillä kaikilla on kuitenkin alallaan huomattavia ansioita.

Lista on aakkosjärjestyksessä:

• 45 minuuttia - MTV3:n reipasotteinen ajankohtaisohjelma saa ajoittain fanit hyvin keskusteluun mukaan.
• Ihmisoikeudet vammaisten arkeen - epävirallinen vapaaehtoisten verkosto päivittää sivua aktiivisesti ja luotaa monipuolisesti eri vammaisryhmien tilannetta.
• Kirkko Suomessa - kaunistelematon kuva luterialaisesta kirkostamme syntyy tyylillä, johon nykyihmisen on useimmiten helppo samastua.
• Mielenterveysseura - välittää monipuolista tietoa, josta on vaivauduttu kaivataan ydin esiin; keskustelu on toistaiseksi aika vaisua.
• Muistiliitto - pieni järjestö on oivaltanut hienosti sosiaalisen median mahdollisuudet ka tarjoaa tietoa paitsi muistisairauksista, myös muistiterveydestä.
• Nokia Suomi - matkapuhelinjätti nousee listalle lähinnä siksi, että se sallii fanien myös motkottaa.
• SAK - suurin palkansaajajärjestö pitää Facebook-sivustaan parempaa huolta kuin ay-liike keskimäärin some-palveluistaan.
• Suomen poliisi - legenda suomalaisten Facebook-sivujen joukossa on profiloinut hienosti poliisia.
• Ulkoministeriö - yllättävän virkeä sivu konservatiivisessa maineessa olevalta ministeriöltä.
• Vantaan kaupunki - yllätyksetön sivu, joka kuitenkin keventää sopivasti kaupungin verkkoviestinnän yleisilmettä.
• Vihreät - puolueiden Facebook-sivuista paras, mikä ei tosin ole kovin paljon.
• VR - sivu, jolla on ollut vaikeinakin aikoina kanttia sallia keskustelu ja kritiikki.

Siinä se nyt on. Pitäisikö seuraavaksi kertoa, millä sivuilla ei näytä olevan lainkaan tulevaisuutta?

Kolmen tunnin taltioidut setit löytyvät täältä:

Osa 1

Osa 2

Osa 3

Taltioinneissa eivät kuulu kunnolla yleisön kysymykset, mutta vastauksistani taitaa saada selvän. Myös huippusuosittu livepissa puuttuu, koska videolta on napsittu tauot pois. Mikä harmi.

Siirsin juuri tekstin oikeaan paikkaan ja päiväsin sen nyt tälle illalle: Väärä määrä perusteluja, olkaa hyvät.

Advisory Boardissa on mukana kovia nimiä, joten minä olen todennäköisesti enemmän oppimassa kuin antamassa. Yritän kuitenkin vaikuttaa analyyttiseltä ja asiantuntevalta. Olisiko nyt aika hankkia liituraitajakku?

Janne on varmasti ylpeä minusta, koska hän julkisti Advisory Boardin kokoonpanon toissapäivänä, ja tänään minä tein livepissat.

Parasta ajoitusta.

Silmäilkäähän läpi helmikuun arkisto. Jos jätkä kirjoittaa noin nokkelasti yläkouluikäisenä, mitä hänestä tulee aikuisena?

Vapaampi ajattelija menee ilman muuta blogiseurantaan.

*Suhtaudun siis luottavaisesti siihen, että Juho on kertonut oikean ikänsä.

Tauolla kävin tietenkin vessassa ja unohdin mikin.

Lopun te arvattekin.

Twitterissä on nyt uusi hashtag #livepissa.

Verbaalisen lahjakkuuden puute estää aniharvoin kirjoittajaa kehittymästä hyväksi bloggariksi.

Paljon useammat kompastuvat arkuuteen, luonteen heikkouteen ja hallitsemattomaan ajankäyttöön, jota usein myös kiireeksi kutsutaan.

Kaikkein tärkeintä bloggarille on halu kirjoittaa. Sitä pystyy omin toimin hankkimaan. Kysymys ei siis ole välttämättä synnyinlahjasta, vaikka sellainenkin muutamilla on onni omistaa.

Millä eväiillä bloggariksi?

Listasin edellisessä postauksessani menestyvälle blogille seuraavat vaatimukset:

• tavoitteellisuus
• erottuvuus
• keskusteluvuus
• jatkuvuus.

On siis helppo päätellä, millaiset kirjoittajat pystyvät täyttämään vaatimukset. Pitää olla

• määrätietoinen
• rohkea
• avoin
• sinnikäs.

Substanssiosaamista pidän itsestäänselvyteenä. Ei kannata kirjoittaa ainakaan blogi, ellei ole mitään sanottavaa.

Sinnikäs voittaa kiireen

Hyvän bloggarin kuten yleensäkin hyvän kirjoittajan tärkeimpänä tuntomerkkinä pidän sitä, että hän kirjoittaa sinnikkäästi - tuntuu miltä tuntuu.

Jos jää odottamaan otollista mielentilaa tai kiireetöntä aikaa, tekstiä ei synny ehkä koskaan. Blogguksessa onnistuvat vain ne, jotka asettavat sen omassa tärkeysjärjestyksessään korkealle.

Edellä sanottu ei sitten ole mitään konsulttiviisastelua. Puhun omasta kokemuksesta.

Tiedän tarkalleen, miten tuhoisaa on jättäytyä liiaksi tunnetilojen ja mielialojen armoille. Erittäin perusteellinen kokemus minulla on myös siitä, että miten vaarallista on antaa toisten ihmisten ja toisarvoisten asioiden häiritä kirjoittamista.

Bloggaus vaatii intohimoa. Jos sen kadottaa, blogi latistuu tai sammuu ehkä kokonaan. Onneksi intohimion voi löytää uudelleen - nimittäin kirjoittamalla.

Yksi onnistumisen enne on se, että bloggarit lähtevät mukaan vapaaehtoisesti. Kirjoittamisen palo syttyy harvoin toisten asettamaan pakon voimalla.

Rohkeudella erottuu

Yritys- ja yhteisöblogeissa suurin heikkous on arkuus ja varovaisuus. Jos joutuu syystä tai toisesta varomaan joka ainoaa sanaansa, blogi on väärä valinta.

Arkuudesta ei likikään aina voi syyttää organisaation johtoa. Bloggarit ovat usein itse turhan nössöjä. Olen havainnut monen pelkäävän jopa kommentteja. Se osoittaa, ettei blogin idea ole alkuunkaan avautunut.

Rohkeus ei tarkoita uhkarohkeutta tai tyhmänrohkeutta. Se ei ole liioin röyhkeyttä. Oikealla tavalla rohkea bloggari ottaa hallittuja riskejä. Hän tarttuu asioihin, joiden tietää olevan arkoja. Hän esittää mielipiteensä, vaikka tietää, ettei se kaikkia miellytä.

Avoimuutta myös kuulla

Avoimen ihmisten tunnusmerkkinä pidetään usein sitä, että hän puhuu paljon. Aidoimmin avoimia ovat kuitenkin ne, jotka pitävät välillä suunsa kiinni ja korvansa auki.

Bloggari ei keskustele vain kommentoijien kanssa. Hänen pitäisi pystyä vuoropuheluun niidenkin lukijoiden kanssa, jotka eivät koskaan kommentoi. Vuoropuhelua voi käydä myös ympäröivän yhteiskunnan kanssa.

Blogin tuntomerkkeihin kuuluu, että vanhat kirjoitukset ovat luettavissa muuttumattomina. Se on yksi avoimuuden perusteista. On oltava valmis näyttämään, että ajatukset ovat muuttuneet.

Bloggari tarvitsee mission

Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että blogi tukee markkinointia. Hieman kuitenkin epäilen, ettei kannattaako blogin tärkeimmäksi tehtäväksi valita myynnin edistämistä.

Yritykset ja yhteisöt ovat määritelleet itselleen ahkerasti visioita ja missioita. Varmaan blogillekaan ei ole visiosta haittaa. Aivan varmasti on hyötyä siitä, että bloggarilla on missio - tehtävä, joka antaa oikeutuksen blogin olemassaololle.

Missioksi eivät riitä hakukoneosumat tai mainostulot. Niidenkin varassa joku varmaan jaksaa blogata, mutta vaikuttavuus vaatii edes lievästi epäitsekkän tehtävän.

Jos mielii vaikuttaa blogaten, kannattaa aika ajoin pysähtyä peruskysymysten äärelle:

• Miksi?
• Kenelle?
• Mitä?

Jos noihin kysymyksiin löytää vastaukset, on helppo ratkaista, miten pitää blogata.

Tallentamisessa on kuitenkin se riski, että joku pöllii läppärini. Sen jälkeen Facebook- ja Twitter-tilini alkavat tulvia pornolinkkejä ja potenssilääkemainoksia*.

Riski on toki sekin, että läppäri jää kotona pöydälle auki. Silloin saattaa eskari-ikäinen mennä testaamaan Facebookia ja kirjoittaa keiju- ja prinsessastatuksia* nimissäni.

Mutta haa, keksin ratkaisun! Kouluttaja kun olen, ratkaisu pitää jakaa myös muille:

Tallenna salasanasi kirjautumissivuille niin, että siinä on pari merkkiä liikaa tai liian vähän.

Kun seuraavan kerran menet kirjautumissivulle ja kone tarjoaa valmista salasanaa, tiedät itse, mitkä merkit pitää poistaa tai mihin kohtaan niitä pitää lisätä. Kukaan ei pysty hyödyntämään valmiiksi tallennettua salasanaa, koska se on väärä.

Ihanan nopeaa.

*Tosin kukaan lukijoista ei edes huomaisi mitään muutosta normaaliviestintääni verrattuna.

Varo valmiita malleja
ja lopullisia totuuksia.

"Tietohallinto vain ilmoitti, että meille tulee blogi."

Suunnilleen noin ovat monet kuvanneet oman organisaationsa blogiviestinnän alkuhetkiä.

On tietysti päin seiniä, jos tietohallinto edes yrittää päättää, milloin otetaan käyttöön mitäkin kanavia. Johdon ja viestinnän sellaiset asiat pitää päättää. Tietohallinto järjestäköön sitten tarvittavat tekniset välineet.

Joissain taloissa tietohallinto on saanut jarruttaa jahkailullaan vuosikausia blogien perustamista - kuten yleensäkin sosiaalisen median käyttöönottoa. Ei ole järkeä siinäkään. 

Blogi elää hetkessä

Ikävän yleiseksi on käynyt sellainen käsitys, että blogi olisi bulkkitavaraa. Sitä käydään jo ostamassa jopa mainos- tai viestintätoimiston hyllystä.

Ainakaan minä en tiedä yleispätevää reseptiä, jonka varassa aina syntyisi takuuvarmasti hyvä, vaikuttava blogi. Blogi joka on yhdelle kirjoittajalle tai organisaatiolle hyvä, voi olla jollekin toisella hyvin huono.

Olennaista on oivaltaa, että blogin pitää hengittää ajan henkeä. Jos se ei pysty tarttumaan tilanteisiin melko tuoreeltaan, peli on useimmiten menetetty.

• Mitä kauemmas ajankohtaisuudesta siitä blogi ajautuu, sen vaativampaa kirjoittajan on pitää lukijat otteessaan.

On vaikea kuvitella, että ulkoiset toimittajat olisivat yrityksen tai yhteisön asioissa riittävän hyvin sisällä pystyäkseen reagoimaan blogissa nopeasti ja osuvasti ajankohtaisiin asioihin.

Bloggari kaipaa tukea

Yritys- ja yhteisöblogit syntynyt usein niin, että blogia ensin vähän suunnitellaan ja sitten se avataan. Melkein yhtä tavallista on, että hypätään suunnittelun yli. 

Bloggaajat joutuvat töihin usein kylmiltään, ilmaan minkäänlaista valmennusta tai edes verryttelyä. Sitten vain katsotaan, miten käy.

Aika usein käy huonosti. Postaukset alkavat ensin harventua kunnes loppuvat kokonaan. Se ei ole merkki bloggareiden saamattomuudesta vaan blogin huonosta organisoinnista.

Vähintään puolivuosittain talon bloggareiden kannattaa kokoontua yhdessä pohtimaan, miten on onnistuttu, ja miten kannattaa jatkaa eteenpäin. Palaverissa pitää arvioida kirjoituksia, tarkastella tilastoja ja ennen kaikkea sopia parannuksista.

• Jos yhteiseen ja katkuvaan kehittelyyn ei ole aikaa, tuskin sitä on tasokkaaseen bloggaukseenkaan.

Ei bloggaus ole niiden hommaa, jotka eivät katso kirjoittamista ajankäytön arvoiseksi.

Valmista ei tule ikinä

Parhaat blogit ovat saattaneet alkaa melko vaisusti. Niiden voima on jatkuvuudessa ja kehityskyvyssä.

Teksti-ilmaisu tai aihevalinnat eivät ole aineita pohdintaa vaativia asioita. Esimerkiksi kuvituksella olisi paljon voitettavaa. Myös blogien markkinointi on luvattoman usein heikkoa.

• Jokainen blogi kannattaisi nähdä vähintään yhtä paljon oppimis- kuin julkaisuprosessin kannalta.

On hienoa seurata bloggareiden henkistä kasvua. Se jos mikä antaa myös organisaatiosta hyvän kuvan.

Blogia voi säätää pikkuhiljaa ja kaiken aikaa tai siihen voi tehdä aika ajoin radikaaleja muutoksia. Joskus on myös tarpeen päättää vanha blogi ja aloittaa uusi.

Jos blogi ei pysty muuttumaan, sen elinvoima tuskin riittää vuotta, puoltatoista pitemmäksi aikaa. Ei kaikkien blogien toki tarvitse tähdätäkään pitkään ikään. Enemmän saisi olla projekti- tai kausiblogeja, jotka tarjosaisivat aloitteleville bloggareille hyvän harjoitusmahdollisuuden.

Vaikutus vaatii aikaa

Vaikuttavuuden kannalta blogiviestinnässä tarvitaan kohtalaisen pitkää sihtiä. Menestyvä - siis vaikuttava - blogi täyttää yleensä seuraavat vaatimukset:

• tavoitteellisuus
• erottuvuus
• keskusteluvuus
• jatkuvuus.

Blogiviestintää käsittelevän kirjoitussarjan viimeisessä osassa pohdin, millainen bloggari pystyy täyttämään nuo menestyvän blogin vaatimukset.